Tuomarit ja perheet: Hyvää iltapäivää!

Olen Cheng Qiguang Vitality Barista, ja tämän päivän jakamani teema on: ei ole parasta ikää, on vain paras mentaliteetti. Jotkut saattavat ihmetellä, mikä on elämän paras ikä? Onko huoleton lapsuus tai henkinen nuoruus tai rauhallinen vanhuus. Itse uskon, että elämässä ei ole parasta ikää, on vain paras mentaliteetti.

Olen syntynyt syrjäisessä maalaisperheessä, perheessä on paljon veljiä ja sisaria ja olen nuorin, kotona usein isoveljet ja sisaret "kiusaavat", mutta niin kauan kuin minua kohdellaan väärin, menen vanhemmilleni valittamaan, haluan saada huolta ja rakkautta vanhemmiltani, joten jatkuvasti leikkisässä ympäristössä kasvoin. Perheeni köyhyyden vuoksi keskeytin koulun hyvin varhain ja jäin kotiin 17-vuotiaaksi asti. Uudistuksen ja avautumisen ja siirtotyön aallon myötä lähdin etelään Guangdongiin useiden kumppaneiden kanssa. Tällä hetkellä mielentila muuttui vähitellen, koska ulos talosta, kohtaavat usein onnettomia ja surullisia asioita, eivätkä halua antaa vanhempien huolehtia, joka kerta kotiin raportoimaan rauhasta, sanoo erittäin hyvä. Kun vanhenen, soitan heille nyt ensimmäisenä, että käsken heitä pitämään huolta terveydestään, ja he käskevät minua työskentelemään. Näin toivon, että vanha mies voi viettää vanhuuttaan mukavasti, vanha mies toivoo, että voin työskennellä mielenrauhalla, toistensa pitävät vaikeudet omissa sydämissään, kestäkää hiljaa yksin, älkää antako toistenne murehtia.

On eräänlainen lämpö, ​​jota ihmiset eivät koskaan unohda, eli sielun keskinäinen riippuvuus. Lasten koulutusta varten ostin talon läänin pääpaikalta, haluan vanhempani muuttavan läänin pääkaupunkiin kanssani asumaan, mutta he eivät ole valmiita sanomaan, että maaseudulla on hyvä asua, ei vain laaja näkökenttä, raitista ilmaa, vaan voi myös istuttaa vihanneksia, ruokkia kanoja, käydä juttelemassa, mielestäni se on myös läänille, joka ei tiedä, on parempi olla maaseudulla. Joten voin palata vain muutaman päivän lomalle heidän kanssaan joka vuosi. Muistan, että kerran kevätjuhla meni takaisin, jäin muutamaksi päiväksi kotiin, loman päättymisen vuoksi, kiirehtimään takaisin yritykseen töihin, (kun taivas satoi kevyesti, äiti katsoi minua ratsastamaan lääninmaatalolle laittamaan matkatavarani, hän otti kompastusaskeleen ja lähetti minut kylään, kun menin kauas katsomaan taakseni, hän seisoi vielä tiukasti kylässä seisomassa, Loudga seisoi edelleen, sano "Äiti! Mene takaisin! Tulen katsomaan sinua kun olen vapaa" .En tiedä kuuliko hän minua, mutta olen varma, että hän tunsi mitä sanoin Olen hyvin kirkas sydämessäni, tämä aalto, pelkään/toinen vuosi tavata, tuolloin sydän on erittäin raskas, vaikka olisi kaikenlaisia ​​sydämiä, mutta kääntyäkseen eteenpäin, tai uudelleen.

Elämän tiellä kohtaamme paljon epämiellyttäviä asioita ja kokemuksia, jotka voivat olla joitain merkityksettömiä pieniä asioita. Tässä vaiheessa meidän pitäisi rauhoittua ja ajatella asiaa. Ongelmat voivat tuoda meille vain huonon tuulen, mutta huono mieliala ei voi ratkaista ongelmaa. Ellei ensin myönnä tappiota, itse asiassa/elämämme on tällaista, haudattu esteisiin, sydämen kokemukseen.

Olen viime aikoina lukenut Inamori Kazuon "Elävää lakia" ja tunnen sen syvästi. Olin ennen elämäni niin kiireinen, niin väsynyt työhön. Kaikki vaikeudet on syöty, mutta elämä ei ole saavuttanut odotettuja tuloksia. Kiireinen joka päivä, mutta et tiedä kiireinen/missä merkitystä? Myöhään iltaan työskennellessä työn tulokset ovat minimaaliset, ja välillä ei tehdä mitään, mutta kroppa tuntuu todella väsyneeltä. Muistan herra Inamorin sanoneen: "Katkeruuden ydin/on kyky keskittyä pitkään tiettyyn päämäärään, se on itsehillinnän, sinnikkyyden ja syvällisen ajattelun ydin, kun tunnet sen/sietämättömän, mutta myös tehdä kovasti töitä, päättäväisesti mennä eteenpäin, tämä muuttaa elämäsi." Ymmärrän vähitellen, että kärsimys on sydämen vahvistamista, sielun hiomista, meidän täytyy viljellä luontoa, tavata ihmisiä sydämen kehittämiseksi.